Avustus 425-tapahtumien toteuttamiseen

Mitä?

Avustus mäntyharjulaisille rekisteröidyille kylillä toimiville järjestöille ja/tai yhdistyksille yhteisöllisten tapahtumien ja tilaisuuksien luomiseen Mäntyharju 425 -juhlavuonna Erkki A. Niemisen testamenttirahastosta.

Mihin voi hakea?

Avustusta voi hakea Mäntyharjulla vuonna 2020 tapahtuvan tilaisuuden luomiseen. Tilaisuuden tulee linkittyä Mäntyharju 425 -juhlavuoteen, jonka teemana on yhdessä enemmän. Pääpaino on kylillä tapahtuvissa tilaisuuksissa.

Testamenttiehtojen mukaisesti avustuksen käyttötarkoituksen tulee tukea osallisuutta tai kulttuurin ja taiteen ohjaustoimintaa yli ikärajojen. Avustusta voi käyttää siis esimerkiksi yhteisöllisten tapahtumien luomiseen tai tilaisuuden esiintyjästä, taiteilijasta tai työpajasta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

Avustusta myönnetään 200-500 euroa/hakija.

Kuinka haen?

Hakuaika on päättynyt 16.2.2020. Käsittelemme parhaillaan hakemuksia ja ilmoitamme hakijoille päätöksistä helmi-maaliskuun vaihteessa. Jos tämän jälkeen avustuksia on vielä jakamatta, käsitellään hakemukset kerran kuukaudessa, kuukauden viimeisellä viikolla. Tilanteesta tiedotetaan Mäntyharjun kunnan verkkosivuilla erikseen. Jaettava summa on yhteensä 3 200 euroa.

Avustuksen ehdot

Avustusta tulee hakea ennakkoon. Avustusta ei myönnetä jo järjestettyihin tapahtumiin. Hyväksytyille hakijoille avustus maksetaan ennakkoon. Avustuksen saajan on toimitettava selvitys avustuksen käytöstä tapahtuman jälkeen, viimeistään vuoden 2020 loppuun mennessä. Mikäli avustuskohde ei ole toteutunut suunnitelman mukaisesti tai selvitystä ei toimiteta, voidaan avustus periä takaisin kokonaan tai osaksi. Jos avustuksen käyttötarkoitus muuttuu myöntämisen jälkeen, on muutos anottava kirjallisesti kulttuuripalveluilta. Hakijalta edellytetään myös omarahoitusosuutta.

 

Lisätietoja: vs. kulttuurisihteeri Eveliina Mäenpää, kulttuuri@mantyharju.fi, p. 040 507 5621 (toimistopäivä pääsääntöisesti tiistaisin)