Mäntyharju-info

Mäntyharju on Etelä-Savossa sijaitseva kehittynyt ja vireä maalaispitäjä. Kunnan alueella sijaitsee kolmen heimon, eli hämäläisten, savolaisten ja karjalaisten rajapyykki. Nykyiset mäntyharjulaiset ovat pääasiassa savolaista sukujuurta.

Mäntyharjun yrittävä kulttuurikunta tarjoaa sekä ainutlaatuisen luonnon että tasokkaan rakennetun ympäristön vuoksi hyvät olosuhteet yrittämiselle, asumiselle ja vapaa-ajan vietolle. Laadukkaat kunnalliset palvelut tuotetaan kuntalaisten osallistumista arvostavan demokraattisen päätöksenteon kautta.

Nykyisessä Mäntyharjussa on noin 6000 asukasta. Kesäisin vilkkaassa keskustaajamassa palvelut ovat kaupunkimaisia ja tyydyttävät niin kuntalaisten kuin matkailijoidenkin tarpeet. Taajamassa sijaitsee mm. useita pankkeja, ravintoloita, Alko, terveyskeskus ja monipuoliset kauppapalvelut. Asukkaita keskustassa on yli 4000.

Pinta-alaa Mäntyharjussa on n. 1 210 km2, josta vesistöjä on n. 230 km2. Rantaviivaa on yhteensä lähes 1 520 km. Mäntyharjuun on rakennettu 4 853 loma-asuntoa. Silti mökkejä mahtuu vielä – niitä on keskimäärin alle 3 rantakilometriä kohden. Asukastiheys täällä on 6,2 asukasta neliökilometrillä.

Tuloveroprosentti vuonna 2018 on 19,75

Kiinteistöveroprosentit 2018

  • vakituinen asunto 0,55
  • yleinen kiinteistöveroprosentti 1,10 (maapohja ja muut kiinteistöt, yleishyödylliset yhteisöt)
  • muut asunnot 1,15
  • rakentamaton rakennuspaikka 4,10

Ikärakenne 2017

  • 0 – 14 -vuotiaita 12,2 %
  • 15 – 64 -vuotiaita 53,4 %
  • 65 -vuotta täyttäneitä 34,4 %

Työpaikkojen toimialarakenne 2015

  • alkutuotanto 11,9 %
  • jalostus 31,2 %
  • kauppa 9,3 %
  • yksityiset palvelut 18,7 %
  • julkiset palvelut 27,6 %